Metsätiedon tuottaminen on jokamiehenoikeus

EU antoi vastikään Suomelle moitteita metsävaratietojen salaamisesta. EU:n linjauksen mukaan metsävaratieto on ympäristötietoa, jonka on oltava korostetun julkista. Metsätietojen julkisuutta koskevaa lainsäädäntöä ollaankin nyt EU:n vaatimuksesta muuttamassa. Edelleen on jäljellä vielä ehkä perustavampi avoimuuteen liittyvä ongelma: viranomainen ei ota kansalaisen tarjoamaa tietoa vastaan. Kun kansalainen löytää maastosta esimerkiksi metsälain 10 § tarkoittaman erityisen arvokkaan elinympäristön, joka ei ole viranomaisen tiedossa, luulisi viranomaisen ilomielin ottavan uuden tiedon vastaan ja selvittävän sen paikkansapitävyyden. Tämähän on osa viranomaisen normaalia toimintaa. Tai niin ainakin pitäisi olla. Metsäkeskus ei näin kuitenkaan toimi. Se pitäytyy omiin, erittäin puutteellisiin tietoihinsa, eikä suostu ottamaan täydentävää tietoa vastaan, jos sitä tarjoaa joku muu kuin maanomistaja.

 Perustuslain 20 § toteaa, että 

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. 

Århusin sopimuksessa (SopS 122/2004) koskien tiedon saamista, kansalaisten osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa todetaan ympäristötiedon olevan erityisen oleellista neljästä syystä: nykyisten ja tulevien sukupolvien terveys ja hyvinvointi, ympäristöä koskevan päätöksenteon laadun ja täytäntöönpanon tehostaminen, yleisön hyväksyntä ympäristöä koskeville päätöksille sekä demokratian vahvistaminen.

Laissa ja kansainvälisissä sopimuksissa taattu kansalaisen vastuu ja siitä luonnollisesti seuraava osallisuus ja oikeudet koskien ympäristöä eivät rajoitu vain tiedonsaantiin. Oikeus saada rajoituksetta käyttöön viranomaisen tuottamaa tietoa on vasta tiedon avoimuuden ensimmäinen askel. Kansalaisella tulee olla oikeus myös osallistua ja vaikuttaa kykyjensä mukaan tiedon tuottamiseen ja kvalifiointiin sekä oikeus kontrolloida sitä, miten viranomaiset käyttävät ympäristöä koskevaa tietoa. 

Talousmetsiä koskeva tieto on viimeisiä ympäristötiedon linnakkeita, joissa kansalaisten yhdenvertaiset oikeudet eivät ole toteutuneet edes alkeellisimmalla eli tiedon saatavuuden tasolla. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa kansalaisten osallistuminen ja tiedonsaanti ovat itsestään selviä arvoja. Luontotietojen osalta kansalaisen rooli tiedontuottajana toimii lajitiedon osalta. Onhan viranomaisten käytössä olevasta lajitiedosta noin 70 % luontoharrastajien tuottamaa. Mikäli harrastajabotanisti löytää Satakunnasta uuden nummimataraesiintymän, on itsestään selvää, että ympäristöviranomainen noteeraa tiedon ja se johtaa toimenpiteisiin. Metsäkeskuksen tietokäytännöt poikkeavat tässä suhteessa täysin muiden viranomaisten tietokäytännöistä.

Metsäkeskus ei lisää tietojärjestelmiinsä kansalaiselta tullutta tietoa esimerkiksi entuudestaan tiedossa olemattomasta metsälakikohteesta edes silloin, kun tiedon toimittaa henkilö, jolla on ammatillinen pätevyys tunnistaa, onko kyseessä lain tarkoittama kohde. Viranomainen ei myöskään itse käy katsomassa, onko kerrottu tieto paikkansa pitävää. Se yksinkertaisesti teeskentelee, että tietoa ei ole olemassakaan. 

Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle metsäkeskuksen tietokäytännöistä. Hyvään hallintotapaan ei nykyaikana voi enää kuulua kansalaisten elinympäristöön kuuluvan tiedon salailu tai tietojen korjaamisesta ja päivittämisestä kieltäytyminen. Suomalaisten elinympäristöstä yli 70 % on talousmetsää, joten kansalaisten metsätietoon liittyvien oikeuksien rajoittaminen on vastoin kaikkia ympäristötiedon avoimuuteen liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä periaatteita. 

 Ikivanhaa kilpikaarnaista kalliomännikköä, joka metsänhoitoyhdistyksen tekemässä metsäarviossa on luokiteltu CT- eli kanervatyypin 20-vuotiaaksi männyntaimikoksi. Luokitus on ilmeisesti tehty metsälain 10 § kiertämiseksi. Todellisuudessa kuviolla ei ole kanervatyyppiä ja se on vähintään suurelta osin metsälakikohde. Metsäkeskuksen mukaan Satakunnassa ei juuri ole kalliomänniköitä, vaikka ne ovat eteläisessä Satakunnassa erittäin yleisiä.

Täysin luonnontilaista ruohokorpea Pyhärannassa kohteessa, josta ELY-keskus jätti tarjouksen luonnonsuojelualueen perustamiseksi. Metsäkeskus ei noteeraa kohdetta metsälakikohteena ja palsta myytiin talousmetsäksi, joten kohde tuhoutunee jatkossa. Metsäkeskus kieltäytyi ottamasta vastaan tietoa kohteen lainmukaisesta statuksesta, vaikka sen totesi paikan päällä kaksi luontokartoittajaa.

 Ajokoneella yliajettu ruohokorpi. Korpipainanteen ovat tyypillisesti noteeraamatta jääviä metsälakikohteita. Niitä eivät yleensä tunnista metsänomistajat eivätkä metsäammattilaiset.

Kalliomännikköä samalla palstalla kuin ylemmän kuvan ruohokorpi Pyhärannassa. Metsäkeskuksen edustajan mielestä tämä ei ole kalliomännikköä, vaikka kyseessä on aivan ilmeinen kalliomännikkö eli metsälakikohde.

Peruskarttaan merkitty luonnontilainen lähde ympäryslehtoineen Euran Paneliassa. Kohdetta ei ole metsäkeskuksen tiedostoissa, eikä metsäkeskus ota siitä tietoa vastaan. Metsänhoitoyhdistyksen tekemässä arvioissa lähdettä ei mainita luontokohteena eikä sitä mainittu myynti-ilmoituksessa. Metsänhoitoyhdistyksen edustajan mukaan lähde ei vaikuta metsätalouteen, vaikka koko kuvio on metsälain 10 § tarkoittama kohde.

Avohakkuun kohteeksi joutunut noron reunametsä Laitilassa. Mahdollisesti lehtoa. Osa metsäammattilaisista ei edes tiedä, että myös ajoittain kuivat norouomat ovat metsälain 10 § tarkoittamia kohteita, saati että tunnistaisivat tällaiset kohteet maastossa. Tällä kohteella noron varren kannoissa näkyy sinisiä merkintöjä, joten on mahdollista, että kohde on merkitty säästettäväksi, mutta tuhottu siitä huolimatta.

 Runsasravinteisen kuivan lehdon osoitinlajeja (nuokkuhelmikkä, kevätlinnunherne ja kielo) metsässä, jonka metsänhoitoyhdistys on määrittänyt puolukkatyypiksi (VT). Paikka on Euran Lyörkin diabaasialueella. Koska kyse ei ole pienialaisesta leholaikusta, vaan laajasta MeLaT-tyypin lehdosta, kyse ei ole metsälakikohteesta. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että tämä lehtotyyppi on metsäarvioissa käytännössä aina määritetty väärin. Tässä tapauksessa määritysvirhe on äärimmäinen, koska tyyppien VT ja MELaT väliin jää kasvupaikkaluokituksessa kaksi kangasmetsätyyppiä. Onko kyse arvioijien ammattitaidottomuudesta vai, kuten eräs metsäammattilainen arvioi, lehtojen tahallisesta väärinluokittamisesta, jotta metsälain 10 § rajauksilta varmasti vältytään?

Näsiä kuvattuna lehdossa, jonka metsänhoitoyhdistys on määritellyt kangasmetsäksi. Näsiä on vaatelias lehtopensas ja ko. kohteella Eurajoella hyvin runsas. 

 Kevätlinnunherne MeLaT-tyypin kuivassa lehdossa, jonka metsänhoitoyhdistys on luokitellut puolukkatyypiksi. Kyseessä ei ole metsälakikohde, mutta huomio kiinnittyy metsätyypin määrittämiseen jopa kolme pykälää väärin. Lehdon ja VT:n (puolukkatyypin kangasmetsä) on kaksi rehevämpää kangasmetsätyyppiä (MT ja OMT) ja VT:n kasvilajisto on lähes täysin erilainen kuin lehdossa. Kevätlinnunherne on vaatelias lehtolaji, jota ei koskaan tavata kangasmetsissä.

Teksti Ilona Hankonen

Kuvat Esa Hankonen