Ihmishavaintoja feissausmarkkinoilta

En ole koijarien sukua, enkä tykkää tyrkyttää. Silti olen lähtenyt mielelläni feissaamaan norpan ja pienen taimenen asialla. Selkokielellä: olen jutellut ihmisten kanssa Suomen luonnonsuojeluliitosta ja Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksestä. Joka tapahtumasta on jäänyt hyvä, yhdessä tekemisen maku.

   Päätös paikallisyhdistyksen feissausiskusta marketin aulaan ei tainnut vuosi sitten olla ihan yksimielinen. Kukaan ei vastustanut jyrkästi, mutta osa aktiivijäsenistä toivoi, ettei päivystysvuoro osuisi kohdalle ollenkaan. Näin toimittiin, onhan kyse vapaaehtoistyöstä kansalaisjärjestössä. Kukin tekee sitä, mikä tuntuu luontevalta.

  

Mikä vieraiden ihmisten kohtaamisessa sitten on niin vaikeaa? Ehkä ne jyrkät sanomiset, joita me satakuntalaiset saatamme sylkäistä suustamme noin vain. Mielipide kovalla äänellä ja sitten rivakasti ohi. Fiksu osaa suhtautua niihin kuin pohjoisen puolelta piiskaavaan räntään. Hiukan kaulusta ylös ja selkää tuuleen.

   Surullisiakin tarinoita joutuu välillä kuuntelemaan. Murhe rakentamisen alle jääneestä luonnosta voi kaihertaa mielessä vuosikaudet. On oltava malttia kuunnella moitettakin: miksei luonnonsuojeluyhdistys pystynyt pelastamaan juuri tuota lintuyhdyskuntaa? Silloin on turha vaihtaa puheenaihetta isompiin kokonaisuuksiin, ilmastonmuutokseen ja kiertotalouteen. Ehkä pelastamme yhdessä sen seuraavan luontokohteen?

  Joskus ympäristökin antaa feissausapua: Eurajoen vesiensuojelu tulee lähelle, kun kanootti kuljettaa virrassa, tai juostaan pitkin rantapolkuja.

  

Pitääkö suojeluyhdistystä edustaessaan sitten olla kuin Luontoillan asiantuntija? Nisäkkäät, nilviäiset, linnut... Kaikkiko pitää olla hallussa? Miten toimia, jos kansalainen selittää kännykuvin ja laajoin sanankääntein ikkunasta näkemäänsä eläintä tai lintua. Entä jos tuodaan joku kumma koppiainen tai toukka tikkuaskissa.

   Tällaista itselle vielä ole tapahtunut, mutta luulisin, että oikein kimurantit kysymykset helppo laittaa eteenpäin. Jokaisessa yhdistyksessä on omat kaikentietäjänsä, piirissä ja liitossa sitten myös virallista asiantuntemusta. Kaikkea mitä suojelee, ei tarvitse tuntea perinpohjin.

  

Luonto ja ympäristöasiat kiinnostavat kaikenikäisiä. Se lämmittää.

   Usein ihmiset haluaisivat ostaa jotakin, jonka hinnasta ainakin osa menee luonnonsuojelun hyväksi. Liiton jäsenyys on hiukan liian kallis heräteostokseksi. Ehkä se koetaan myös sitovammaksi kuin Luonnonkalenterin ripustaminen keittiön seinälle. Silti monet ottavat jäsenpaperit harkittavaksi, taittavat ne huolellisesti taskuun tai laukkuun.

   Some-sukupolvi osaa liittyä Facebook-sivun painikkeen kautta, toiset haluavat toimia perinteisesti. Molemmat vaihtoehdot pitää olla tarjolla.

   Viime syksynä raumalaisen marketin aulassa tavoitteemme oli juuri jäsenhankinta. Viritimme uuden banderollin ja asettelimme miniluontopolun kysymyksineen. Laitoimme Rantalan Hannun riistakameravideot pyörimään ja ryhdyimme vaanimaan saalista.

   Aluksi oli hiukan hiljaista, sitten vilkastui. Feissauksen rytmi seurasi asiakasvirtojen kulkua. Lopulta saimme enemmän uusia jäseniä, kuin olimme uskaltaneet edes toivoa. Olimme aika tyytyväisiä yhdistykseemme, ja päätimme hankkia iskuryhmälle tummanvihreät norppapaidat. Niistä meidät nyt tunnetaan.

Kouluvierailuilla jäseniä ei ole oikein sopivaa haalia. Eikä se ollut helppoa kevään harrastetapahtumassakaan, jossa muutkin yhdistykset, VPK:sta ratsastajiin, olivat samoilla apajilla. Se kuitenkin on varmaa, että jalkautumalla luonnonsuojelu tuli tutuiksi oppilaille, opettajille ja molempien ryhmien kotiväelle.

   Kaikille avoimille retkille ja luennoille on helpompi lähteä, kun aktiivitoimijoiden kasvot ovat tuttuja. Uudet luonnonsuojelijat löytävät yhdistyksiin useaa erilaista polkua ja pääsevät halutessaan mukaan järjestämään tapahtumia.

Feissataan, kun tavataan!

Teksti ja kuvat: Susanne Ekroth

Suomen luonnonsuojeluliiton Rauman seutu ry:n sihteeri

Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen jäsensihteeri

Luonnossa ei ole inhottavia asioita

Tietyt luontokappaleet, kuten ampiaiset, puutiaiset, hämähäkit, hirvikärpäset ja käärmeet herättävät joissakin ihmisissä hyvin kielteisiä reaktioita. Tämä näkyy etenkin sosiaalisessa mediassa. 

Kaverini facebookiin lataama kuva kyystä sai alleen runsaasti vihapuhetta muistuttavia kommentteja:

- En tykkää

- Just se eläin jota eniten pelkään.

- Rumin ja ällöttävin mitä tiedän.

- Kamala!

- Voi luoja että mä vihaan.

- En uskalla enää mennä metsään.

Luonnon ja kaikkien eläinten ystävänä on ikävä seurata näin etenevää keskustelua. En käsitä miten tehdään rajanveto siihen, mikä on suloista ja mikä ällöttävää. Oletetaan vaikka tilanne, että joku pelkää koiria tai ei pidä lapsista. Ei hän silti voisi kommentoida koira- tai lapsikuvia yhtä halveksuvaan tyyliin.  

No, ehkä pohjimmiltaan on kyse pelosta, peritystä tai opitusta. Ja sen vielä ymmärränkin, mutten enää sitä miksi sen pitää purkautua vihana ja inhona.

Valitettavasti keskustelun taso saattaa toisinaan olla yök ja hyi -tasoa myös luontoihmisille suunnatuissa ryhmissä. Joidenkin kommenttien perusteella minulla on käynyt jopa mielessä toisten tosissaan ajattelevan, että luonto olisi hyvä paikka, kunhan sieltä ensin saadaan pois osa hyönteisistä, matelijoista ja suurpedoista. Täytyy sanoa noin ajattelevien olevan hakoteillä, sillä luonnossa ei ole mitään turhia asioita toisin kuin meidän ihmisten maailmassa. 

Myös kyy on yksiselitteisesti luontoomme kuuluva laji. Se on hyödyllinen ihmisillekin muun muassa pitäessään kurissa pikkujyrsijäkantaa ja näin vähentäessään myyräkuumetta ja puutiaisten levittämiä tauteja (puutiaisten nymfit tarvitsevat isännäkseen pikkujyrsijöitä). Myrkyllisyydestään huolimatta kyy kuuluisi rauhoitettujen eläinlajien piiriin. Kansalaisaloite kyyn rauhoittamiseksi pihapiirin ulkopuolella ei vielä 2015 kerännyt riittävästi nimiä. Toivottavasti tulevaisuudessa laji tulisi kuitenkin saamaan lain suojan. Tässä asiassa on tärkeä rooli myös luontojärjestöillä tiedon lisääjinä ja asenneilmapiirin muokkaajina parempaan suuntaan.  

Sini Solala

Kaikille mahdollisuus liittyä varallisuuteen katsomatta luonnonsuojeluliikkeeseen!

"En näe, että Suomen luonnonsuojeluliiton nykyiset jäsenmaksut estäisivät kansalaisia liittymästä liiton jäseneksi". Näin totesi minulle taannoin eräs luonnonsuojeluliikkeen aktiivijäsen. Tämä väite ei ole totta! Se kertoo, kuinka kauas yhteiskunnan todellisuudesta mielipiteen esittänyt on irtaantunut. Tavalliselle kansalaiselle liiton jäsenmaksut ovat vielä sietorajan sisäpuolella, mutta näin ei ole tilanne nuorten opiskelijoiden tai pitkäaikaistyöttömien keskuudessa.  Esitän tässä  neljä tapausta väitteeni tueksi. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat tapahtuneet Ala-Satakunnan Ympäristöseuran www.sll.fi/alasatakunta toimialueella.

Henkilö yksi oli nuori lukiolainen, joka aloitti myöhemmin biologian opinnot Turussa. Hänellä ei ollut lukiovuosinaan varaa liittyä Luonnonsuojeluliittoon. Hän toimi kuitenkin aktiivisesti Ympäristöseuran hallituksen ”siunauksella” yhdistyksen retkivastaavana ja järjesti lukuisia elämyksellisiä retkiä ympäri Suomea. Aloitettuaan yliopisto-opiskelunsa hän toimi edelleen yhdistyksemme retkivastaavana. Tällöin hän myös liittyi Luonnonsuojeluliiton jäseneksi. Eräänä uudenvuoden aattona hän pyöräili 102 km Turusta Euraan silloisen taloudenhoitajamme kotiin. Taloudenhoitaja maksoi hänelle vuoden aikana kertyneitä matkakuluja. Käynnin yhteydessä opiskelija kertoi, että hänellä ei ole mahdollisuuksia maksaa kallista opiskelijajäsenmaksua ja että hän aikoo erota Luonnonsuojeluliitosta. Seuraavana keväänä hän erosi.

Henkilö kaksi oli lukiolainen tullessaan mukaan Ympäristöseuran toimintaan. Myös hänellä ei ollut varaa maksaa liiton opiskelijajäsenmaksua. Hän oli aktiivinen luontoharrastaja ja päätyi pian yhdistyksen toiseksi viestintäsihteeriksi. Pari vuotta myöhemmin syksyllä 2014 hän liittyi opiskelijajäseneksi. Nykyisin hän opiskelee Jyväskylässä biologiaa ja on edelleen yhdistyksemme viestintäsihteeri.

Myös henkilö kolme on lukiolainen. Hän tuli mukaan Ympäristöseuran toimintaan jo peruskouluiässä, useita vuosia ennen liittymistään Luonnonsuojeluliiton jäseneksi. Hän on innokas tietotekniikka-asiantuntija ja päätyi pian yhdistyksen ensimmäiseksi viestintäsihteeriksi. Emme painostaneet häntä liittymään jäseneksi, koska jo tiesimme tylyn opiskelijajäsenmaksun vaikutuksen. Toimittuaan noin neljä vuotta Ympäristöseurassa hän lopulta  liittyi joulukuussa 2015 Luonnonsuojeluliittoon. 

Neljäs ja tuorein tapaus on lokakuulta 2016 SLL:n Satakunnan piirin syyskokouksesta. Kokouspaikalle saapui nuori opiskelija, joka oli kiinnostunut Luonnonsuojeluliiton toiminnasta. Hän kävi pitkän keskustelun  paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenen kanssa ja kyseli kiinnostuneena yhdistyksen toiminnasta. Kun hänelle ehdotettiin liittymistä opiskelijajäseneksi, kysyi hän jäsenmaksun suuruutta. Hetken mietittyään hän kieltäytyi sanoen, että 28 € on liian kallis opiskelijan maksettavaksi.

Nämä neljä tapausta ovat yksittäisiä tapauksia, eikä niiden pohjalta voida muodostaa kokonaiskuvaa liiton jäsenmaksujen toimivuudesta. Uskon kuitenkin, että Suomi on täynnä vastaavanlaisia tarinoita ja esimerkiksi meidän pienelle paikallisyhdistykselle kolmen nuoren saaminen tai saamatta jääminen mukaan toimintaan on yhdistyksen toiminnan kannalta elintärkeä asia! Nuorten jäsenten avulla yhdistys pystyy varmistamaan toiminnan jatkuvuuden, uudistumaan ja saamaan toimintaansa nuorten näkökulmia ja asiantuntemusta.

SLL:n Satakunnan piiri ja myöhemmin Pirkanmaan piiri tekivät syksyllä 2016 aloitteet Luonnonsuojeluliiton jäsenmaksujen uudistamisesta. Satakunnan piiri ehdotti, että Liitto ottaisi tulevaisuudessa käyttöön opiskelija- ja nuorisojäsenmaksun, joka olisi suuruudeltaan 14 €. Pirkanmaan piiri taas korosti uuden jäsenmaksuluokan tarpeellisuutta pienituloisille. Molemmat aloitteet tähtäävät pienituloisten koululaisten, opiskelijoiden, työttömien tai muuten taloudellisessa ahdingossa olevien ihmisten rekrytointiin  Luonnonsuojeluliiton täysivaltaisiksi jäseniksi. Jäsenmaksu-uudistuksella pyritään saamaan uusia jäseniä väestöryhmistä, joiden liittyminen Luonnonsuojeluliittoon on ollut vähäistä korkeiden jäsenmaksujen vuoksi.

Toivon, että piirien syysvaltuustolle jättämiä aloitetta ei lähestyttäisi  lyhytnäköisestä talousnäkökulmasta. Mahdollinen  jäsentulojen alenema ei mielestäni ole riittävä peruste jäsenmaksu-uudistuksen toteuttamatta jättämiselle. Kaikilla luonnonsuojelutyöstä kiinnostuneilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus liittyä Luonnonsuojeluliittoon varallisuuteen katsomatta. Pienen taloudellisen uhrauksen myönteiset vaikutukset voivat olla merkittävät! Vaakakupin toiselle puolelle asettuu mahdollisuus tavoittaa täysin uusia kansalaisryhmiä. On osattava nähdä visio, että pienituloisten sekä nuorten aikuisten jäsenmäärä kasvaa ja liiton jäsenkirjo monipuolistuu. Yhdistystasolla se tarkoittaa paikallisyhdistysten ja piirien toiminnan uudistumista, yhdistysten toiminnan aktivoitumista ja monipuolistumista. Vaakakupissa on myös yhdistysten toiminnan jatkuvuuden turvaaminen, luonnonsuojeluliikkeen nuorisotyön mahdollistuminen maakuntakaupungeissa ja maaseudulla sekä pitkällä aikavälillä jäsenmaksutulojen kasvu. 

Tein marraskuun syysvaltuustolle ehdotuksen, että Luonnonsuojeluliitto käynnistäisi yhdessä Luonto-Liiton kanssa neuvottelut Liiton jäsenmaksujen uudelleenorganisoimiseksi.  Ehdotukseni pohjalta syysvaltuusto päätti perustaa jäsenmaksutoimikunnan. Toimikunta kokoontui  helmikuussa 2017. Se  päätyi esittämään liittovaltuuston kevätkokoukselle neljää vaihtoehtoa:

1.   Säilytetään nykyiset jäsenlajit ja jäsenmaksusuositukset.

2.   Perustetaan uusi 18 euron maksuluokka pienituloisille.

3.   Perustetaan uusi 26 euron maksuluokka.

4.   Alennettu jäsenmaksuluokka 18 €. Yksittäisellä yhdistyksellä on mahdollisuus tehdä omiin sääntöihinsä poikkeus, jolla jäsenelle voidaan myöntää alennettu jäsenmaksu. Tällöin jäsen voi jättää anomuksen alennetusta jäsenmaksusta yhdistyksen hallitukselle taloudellisiin syihin vedoten.

Osallistuin Satakunnan piirin edustajana jäsenmaksutoimikunnan kokoukseen. Pahoittelen erityisesti ensimmäisen vaihtoehdon päätymistä mukaan. Kolmas vaihtoehto on oikean suuntainen, mutta vaikutuksiltaan riittämätön. Toinen ja neljäs vaihtoehdot ovat sen sijaan mielenkiintoisia ja kehittämisen arvoisia.

Kokemukseni työskentelystä jäsenmaksutoimikunnassa on herättänyt minussa  ristiriitaisia tunteita. Toisaalta minussa on herännyt toive, että nuoret ja pienituloiset halutaan aidosti saada mukaan luonnonsuojeluliikkeen toimintaan. Toivon, että Luonnonsuojeluliitossa ja Luonto-Liitossa on viimeinkin herätty huomaamaan, että nuorisotyön tekeminen maakuntakaupungeissa ja maaseudulla, joissa ei ole tarjolla korkeakoulutason opiskelupaikkoja, on täysin erilaista kuin suurissa yliopistokaupungeissa, joissa myös Luonto-Liitto toimii. Maaseudulla ja maakuntakaupungeissa tavoitellaan erityisesti peruskoulu- ja lukioikäisten nuorten rekrytointia mukaan toimintaan Luonnonsuojeluliiton jäseninä.

Toisaalta olen kuunnellut ja lukenut sydän kylmänä uudistusta vastustavia mielipiteitä. Näissä puheenvuoroissa on vedottu muun muassa Luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton rooleihin nuorten jäsenten hankinnassa. Jotkut eivät kannata uudistusta  järjestöjen toimintojen mahdollisten päällekkäisyyksien takia, unohtaen samalla, että Luonto-Liitolla ei ole toimintaa  kaikialla Suomessa. Uudistusta on vastustettu myös siksi, että se nähdään pienituloisuuden valvontaongelmana tai vaivalloisena sääntömuutosprosessina. Jotkut taas kuittaavat uudistustarpeen esittämällä, että pienituloiset voivat osallistua esimerkiksi maksuttomille luontoretkille. Tästä ei enää puutu kuin ehdotus Luonnonsuojelija-lehtien ilmaisjakelusta köyhille Hakaniemen torilla!

Palaan lähtöruutuun. Mistä keskustelemme ja päätämme? Kevätvaltuusto   päättää huhtikuussa nuoren opiskelijan, työttömän tai muuten pienituloisen asemasta Luonnonsuojeluliitossa. Vetoan valtuutettuihin! Näillä ihmisillä on vähän rahaa, mutta paljon aikaa ”sijoitettavana” luonnonsuojeluliikkeeseen.

Kevättä, yhteisvastuullisuutta ja viisaita päätöksiä!

Seppo Varjonen

SLL:n Satakunnan piirin liittovaltuutettu

Ala-Satakunnan Ympäristöseuran hallituksen jäsen